Kuka vastaa ?

maanantai 20. elokuuta 2012

#46 Koulutunti Solella



Takana on siis klo. 15-16 suoritettu koulutunti jonka piti meille Milja. Oltiin opistohallin kentällä ja eka tunti sitten tätä lukuvuotta. Viimesin tunti oli joskus keväällä ennen Finnderbyjä sun muita että siitä onkin varmaan jo muutama kuukausi! Menin sitten ensimmäistä kertaa Solen kanssa tunnille, tähän asti kun ollaan keskenämme vain köpötelty. Se meni ihan kivasti vaikka Solella olikin virtaa aika paljon ja aluksi käynti ja ravi olivat turhan kiireisiä ja askel lyhyttä. Ja olihan sitä jäykkyyttä ja vinouttakin aika paljon taas havaittavissa niinkuin aina :D

No mutta saatiin sitten raviverryttelyjen jälkeen aika paljon kehuja kuitenkin temposta ja Solekin rentoutui. Mentiin alkuun pääty-ympyröitä ja temponvaihteluita. Sitten valmisteltiin laukkaamista jonka jälkeen alettiin tekemään itsenäisesti laukannostoja. Olin juuri saanut Solen kulkemaan hyviä pätkiä oikein päin, mutta kun annoin laukka-avut, niin koko heppa lävis käsiin ja se sitä peräänannosta sitten... No työstin sitten sitä pääty-ympyröillä ja aloin pikkuhiljaa kokoamaan ja taivuttamaan lisää ja  lisää, loppujen lopuksi sain ohjeen ottaa taivutusta aika reiluksi, jonka jälkeen annoin vähän ohjaa ja heppa alkoikin tuntumaan ihan kivalta myös laukassa. Laukan jälkeen ravailtiin vielä vähän pääty-ympyrällä ja Sole oli yllättäen saanut virtaa joten jouduin aika reilusti tekemään puolipidätettä että sain sen rauhottumaan. Mutta hyvin se meni kuitenkin meidän ekaksi tunniksi ja olin yllättynyt miten Sole oli hyvin avuilla ja loppua kohden taipui tosi kivasti varsinkin vasemmalle. Oikealle neiti onkin aina todella jäykkä.. Tykkäsin tunnista, se oli aika simppeli joten sai paljon ajatella omaa istuntaa ja apuja ja sitä että heppa kulki tasapainossa ja tasaista tahtia ja nätisti (:

Tässä vähäsen Tunskin ottamia kuvia meistä:















Tuntia ennen siistin Solen vuohistupsut, ruununrajat, leuan alusen, nappasin pari senttiä hännästä pois ja korvakarvatkin siistin. Sitten vein sen pakkopilttuuseen ja sille iskettiin huulipuristin, koska hankurina se on todella todella hankala nyppiä (ravistelee päätä, potkii seiniä ja riuhtoo itseään irtii koko ajan).
Tunnin jälkeen pesin Solen saippualla ja kylmäsin jalat. Putsasin myös varusteet niinkun täällä on aina ratsastuksen jälkeen tapana tehdä.

Nyt on hommat hoidettu ja taidankin käydä kaupasta jäätelöä itselleni palkaksi hyvästä työstä :D Seuraava ratsastustunti on ensiviikon maanantaina.

Ensi kertaan!
-Palé

2 kommenttia:

  1. Millaset säät siellä ypäjällä on ollu nyt elokuun lopun aikoihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollu välillä aika kylmä.. Sellasta pilvistä, välillä vähän aurinkoo mut sateita ei oo kamalasti näkyny. Ihan jees siis.

      Poista