Kuka vastaa ?

lauantai 15. syyskuuta 2012

#52 Loma loppuu...

Heippa taas pitkästä aikaa!
Nöyrimmät anteeksipyynnöt että olen ollut laiska lomalainen enkä ole teille mitään päivitellyt..:c Tulin tänään Somerolta synttärijuhlista. Siellä meni ihan kivasti ja näki pitkästä aikaa muitakin kavereita kun opistolaisia, vaikka ehtihän niitäkin rakkaita jo tulla loman aikana ikävä :) Vaikka myöhästyinkin ensimmäisestä bussista, hengailtiin kavereitten kanssa Forssassa ja pääsin kuin pääsinkin illalla vielä kotiin!

Päätin sitten kuitenkin sen heppasen kanssa jota kävin kokeilemassa 2 kertaa, ettei se nyt kuitenkaan ollutkaan "se oikea" :D <-- Voiko hepoista sanoa noin? No kuitenkin, nyt kävi näin. Katsellaan äitin kanssa vielä muita heppoja. Ponit siis ovat edelleen myynnissä ja nyt kun on niin paljon tullut kysymyksiä tästä, niin ilmoitan vielä erikseen, eli ponien myynnille ei ole mitään muuta syytä kuin se, että vaihdamme ne hevoseen jolla pääsen aloittamaan kilpailemista. Etsinnässä siis peruskiltti, toimiva, terve ja kokenut heppa jolla kapasiteettia samoille tasoille kuin minullakin, mielellään vähän enemmänkin jotta on sitten varaa opettaa minuakin (:

Huomenna olisi sitten lähtö Peikille  Espooseen, pakkaaminenkin vielä lähes 100%:sti kesken ja ARVATKAA vain että jännittääkö? -KYLLÄ!

Huomen iltana varmaankin jotain jännityspostausta vielä kun jännitän uudessa kämpässä ekaa työpäivää...
Huomiseen siis!

-Palé

4 kommenttia: