Kuka vastaa ?

perjantai 18. tammikuuta 2013

#106 Day Off !

Viime viikolla pidettiin Saran kanssa vapaapäivä sunnuntaina, mutta tällä viikolla pyydettiin perjantaita vapaaksi, joska sunnuntaisin ja lauantaisin on kaupat todella huonosti auki, ja oli tarvetta ja kiinnostusta käydä vähän kaupoilla. Joten tänään meillä oli siis "day off" :D 

Heti alkuun nöyrimmät anteeksipyyntöni laiskasta kuvailusta tänään. Otin kyllä kameran mukaan, mutta perhana kun en kehdannut vieraassa paikassa alkaa kuvailemaan ihmisvilinässä.. Mennään samoille mestoille vielä uudestaan tällä reissulla ja sitten LUPAAN kuvailla sieltä teille jotakin materiaalia! I Promise.



Kerran on sitten varoitettu! Tämä postaus tulee olemaan pitkä! Siispä, jos olet kiireinen: Unohda kiireesi. Tämä vie aikaa ja tulet varmasti myöhästymään tärkeästä tapaamisestasi, mikäli ole sellaisen sopinut. Joten MINÄ en aijo ottaa vastuuta siitä sitten. 

Heräilin siinä kahdeksan aikaan eli Suomen aikaan noin yhdeksältä. Lagailin sängyssä varmaan yli tunnin ja sitten laahauduin suihkuun. Sarakin oli sillä välin heräillyt. Keittelin aamukahvit (tai no mikrocappuchinot, kun täällä ei ole kahvinkeitintä..) rauhassa, datailin pari tuntia ja kuuntelin Eriniä..:D
Erin - Vapaa


Erin - Mitä tänne jää


clothes - HUPPARI

 Laittauduttiin ja käynnistyttiin tooodella hitaasti ja sittens lähdettiin kävelemään pankkiin nostamaan rahaa. Seikkailtiin itsemme bussilla Genkiin ja käytiin kiertämässä kauppakeskukset Shopping1 ja Shopping2. Olivat aikas pieniä, mutta löysin yhden pienen liikkeen josta käyn joku toinen viikonloppu hakemassa vähän kotiin tuomisia ja sitten löysin kivan keltaisen hupparin "America Today" nimisestä kaupasta, jossa oli aika saman tyylistä tekstiiliä, kuin Ideaparkissa olevassa New Yorkerissa. Ihmettelen vieläkin tätä värivalintaa koska en yleensä tykkää keltaisesta, mutta nyt piti vähän piristää vaatekaappia kun ihan rehellisesti sieltä ei löydy paljoa muuta kuin mustaa ja tummansinistä.. Etsiskelinkin hupparia ihan tallitakin alle, kun otin tänne mukaan vain 1 hupparin talliin, 1 oleskeluun ja 1 vähän siistimmän, mutta tätä tulee kyllä käytettyä kotona varmasti muutenkin kun oli niin kiva. Hintaa hupparilla oli 30e kun oli alennuksessa. 
Huppu


xsxsxsxs

clothes part 2 - PÖKSYT

Sitten olen myös haikaillut uusien farkkujen perään, koska farkkujakaan minulla ei ole kuin yhdet ja loput pöksyt ovatkin sitten (yllätys yllätys) mustia farkkulegginssejä ja kollareita :D Löysin sitten Zipperistä todella todella kivat vaaleat, vähän kullanrusehtavan beiget farkut 39e:lla. Ajattelin ensin etten kehtaa edes kokeilla kun näyttivät vähän epäistuvilta, mutta kuitenkin olivat niin tosi kivan näköiset (ja minä löydän todella harvoin itselleni miellyttäviä farkkuja), että päätin kokeilla kuitenkin ja sopivat kyllä oikein hyvin - kannatti!



Takatasku

Sivutasku

omnomnom - CHOCOLATE

Ostettiin talliporukallekin suklaata kaupasta niin tulee iloisempi viikonloppu kun voi pistää suut makiaks ;D Harmittaa, kun ei voida nyt leipoa näille ihmisille kun meillä ei ole uunia kämpässä..:c Ollaan Saran kanssa kovia leipomaan muutenkin että tuottaa hieman tuskaa tämä pitkä aika ilman että voi leipoa.. Viime harjoittelussanikin leivoin Peikin porukoille korvapuusteja, mokkapaloja ja muffineita, olisin voinut täälläkin, mutta ei! Aitoa Belgialaista suklaata vielä metsästetään jostain suklaapuodista, halutaan tuoda porukoille jotain sellaista tuliaisiksi, mitä ei Suomesta saa! Oli pieni pettymys kun löydettiin Belgialaista suklaata kioskilta, ja paketin kyljessä oli suomenkielistä tekstiä ja tajuttiin, että samaa chocolaatia saa Lidlistä! :--D

Kuva napattu Googlesta - en siis itse kuvannut

omnomnom part 2 - VOHVELEITA

Täällä on aika paljon leipomoita ja joka kaupassa ja kioskissa myydään kamalasti vohveleita eri muodoissa, on vohvelikeksejä ja tuoreita vohveleita, on suklaallakuorrutettuja vohveleita ja täytettyjä vohveleita..Meillekin tuotiin talliin yksi ilta vohveleita kun oltiin töissä, hihii. Mussuteltiin sitten niitä samalla kun laitettiin ratsastajille hevosia valmiiksi. Ainiin, voisin tehdä taas joku päivä sellaisen aikataulutyyppisen postauksen työpäivästä kun niistä vissiin ainakin jotkut tykkäsivät? (:
Ja. Huomenna otetaan sitten digikamera mukaan talliin, että saadaan kouluun videomateriaalia, joten voisinpa tehdä sitten siitäkin pienen koostepätkän tai videopostauksentyngän teille tänne, miltäs kuulostaa?

Tämäkin kuva Googlesta "pöllitty". Pahis.


Päläpälää - HAASTETTU TAAS

Ihme puheripuli, kun mulla olisi nyt niiiiin paljon kirjoiteltavaa! Pitää säästää voimia, kun sain Saralta kivan haasteenkin ja olen sen jo puoliksi tehnyt, mutta jäi vähän kesken kun aloinkin panostamaan siihen vähän enemmän. Jos en sitä tänään tee valmiiksi niin huomenissa sitten varmaankin. Eli aika paljon taas postausta tulossa tähän lähipäiville ;)

Feel like fame - YPÄJÄ-SARJASTA

JA, ettei asia tähän loppuisi niin pitää tuoda rakasrakas heppatyttöjen valtaama faktatiedon nettisivusto, jossa kaikkitietävät nikkiensä takaa kertovat esim. sellaisen mediaa kohuttaneen tv-ohjelman, kuin Ypäjä-sarjan pää- ja sivuhenkilöiden elämän tosiasioita. Kyllä, kuten moni varmaan jo arvasikin, kyseessä on iki-ihana Ht.net! Löysin sieltä palstan, joka on omistettu rakkaalle ystävälleni Pinjalle. Kyseisessä Topassa on aika paljon juttua myös minusta, vaikka löytyy myös negatiivisuutta, niin onhan sielä aika kasa positiivistakin juttua sitten. Ypäjä-sarja: Pinja. Tuoooolta kun klikkaatte niin pääsette kahtomaan :D 
Kiva huomata, että jonkin verran myös tuttuja/kavereita(?) löytyy tuolta kirjoittelemasta minusta :D Huvittavaa lueskella ihtestään julkisilla nettisivuilla, mutta kiinnostava saada tietää minkälaisen kuvan olen itsestäni ohjelmassa antanut katsojille! Ja kiitos niille jotka ovat linkkailleet mun blogiani sinne nettiin myös, lukijoitakin on tupsahdellut mukavaiseen tahtiin (:

dintsdints - HUOMIOOOO

Oli hauskaa myös kaupoilla tänään, kun tosi monet ihmiset jäivät tuijottamaan meitä. Meidän värikkäitä kenkiä taas toljotettiin kuin maailman suurinta ihmettä :D Sitten jotkut, esim. kauppojen myyjät pölpöttivät meille jotain jollain kielillä ja sitten sanottiin niille aina kohteliaasti tarinansa lopetettua, että "excuseme?" ja sekös paikallisia aina nauratti kovasti.. Mikäs siinä, me sitten annoimme vastalahjaksi suomalaista nauruamme ja jatkettiin shoppailuita taas vähän huvittuneempina. En tajua ollaanko me jotenkin hassun näköisiä sitten paikallisten mielestä, vaikka oikeastaan nämä täällä päin Eurooppaa asuvat eivät kovinkaan poikkea meistä pohjoismaisista ulkonäöllisesti.


Tässäpä olikin sitten taas vähän lueskeltavaa, että josko nyt rauhoittuisin ja päästäisin teidätkin pälkähästä. Eihän tekstin lukemista voi jättää kesken, joten olet tänne asti joutunut tapittamaan ruutua? Noh, hyvää päivän/illan/aamun/yön jatkoa Sinulle. Mihin aikaan sitten ikinä lueskeletkaan ja Kiitos kun luit tämän stoorin!

-Palé

6 kommenttia: