Kuka vastaa ?

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

#111 Time is Running

Heipä hei ystäväiset!
Pistetäänpäs tästä vähän musiikkia taustalle soimaan? (;


Nyt on sellainen juttu, että tarvitsisin vähän apuanne. Nimittäin: Pitäisi keksiä jotain kiinnostavia postausaiheita. Ja kuten varmaan arvata saattaa, minulla on todella vähän aikaa postailla, sillä työpäivät venyvät kivasti sinne kuuteen asti, sillä teemme kahden viikon ajan Saran kanssa täällä tallia kahdestaan. Meillä on siis reilut 25 hevosta + pihattovarsat hoidettavana. Tallissa pyörii välillä kämppiksemme tekemässä ns. talonmiehen hommia, traktoritöitä ja muita "miesten töitä" ja karsinan tyhjennyspäivinä (ti ja pe) käy iltaisin pari muuta ihmistä auttelemassa, mutta muuten siis hepat oikeastaan meidän kahden hoivissa. Aika suuri vastuu on ja työpäivät sitten aika pitkiä. Työsopimuksessa lukee 8h/vrk, mutta teemme jotain 11h työpäiviä yleensä..

Niin, siis ajattelin että voisin postailla vähän enemmän videomuodossa, jos vain jossain pienessä välissä oikeasti ehtisin ja jaksaisin, sillä ottaahan tämä voimillekin jonkin verran. Eli jotakin mahdollisimman vähän aikaavieviä postaus-aiheita ja muutenkin, kertokaa mitä haluaisitte lukea tai katsoa yms! Onhan tämä vastuuttoman tylyä pyytää teiltä aiheita, mutta oikeasti - olen k i i r e i n e n ja ajatukset pyörivät tässä arjessa koko ajan, joten en saa mitään ideaa itsestäni irti!

Viimeinen kuva luokasta HHpk11B, eikä tässäkään kaikki oppilaat..
Jotkut ovat kyselleet, että onko kotiin ikävä. Vähän on, ei mitenkään erityisen paljon, mutta kavereita olisi kyllä kiva nähdä :D

Kysytty on myös, että pääsemmekö täällä ratsastelemaan. Vielä ei olla päästy tosin puheeksi on otettu, mutta nyt on niin kiire töissä ettei varmaankaan jäisi moiselle aikaa. Tosin satulaan olisi jo aika kova hinku! Varsinkin kun hepat ja ponit täällä näyttävät todella kivoilta ratsastettavilta ja ovat aikas hienoja :)

Kova hinku olisi tehdä jonkinmoista videopostausta, mutta minkähän aiheista sitä tekisi? My day:ta olen jo yrittänyt pariinkin otteeseen, mutta aina menee mönkään jossain määrin eikä sitten ole ollut aikaa uusia tai tsempata kun tämä työ nyt vaatii aikamoista panostusta. Kuulostan varmaan joltain työnarkomaanilta, mutta tämä nyt on tällainen vaihe josta päästään kyllä jossain vaiheessa :)

It's a little bit funny,
this feeling inside,
i'm not one of those,
who can easily hide


For my all Friends<3


Eiköhän tässä ollutkin kirjoiteltavaa tarpeeksi täksi illaksi sitten :)
Kiitos ja näkemiin!
-Palé

2 kommenttia:

  1. Oot ihan älyttömän nätti! Ja postausideaksi jotain päiväni kuvina ja videona, unelmiesi hevonen, elämäsi hevoset, miksi tulit hevostytöksi....... Joku mielipidekirjoitus ratsastuksesta ja aloittelevista ratsastajista :D
    Vaihtoehtoja on monia :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ouh, kiitos Noora todella paljon! : ) Tässähän tuli kivoja ideoita..(;

      Poista