Kuka vastaa ?

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

#246 Päästin itseni irti


Vasemmalla oleva kuva kertoo varmaan jotain tämän tekstin aiheesta, jos tiedätte että oon harrastanu hevosia noin kymmenisen vuotta. Nyt kun mulla oli tuo välivuosi niin lopetin heppailutkin kokonaan. Otin siitäkin liikaa paineita ja se alko ahdistamaan pelkkänä harrastuksenakin. Hevoset oli ollu jo pitkään mulle ihan muuta kuin harrastus. Se oli elämäntapa. Tein tallitöitä paljon lapsena ratsastuskoululla jossa kävin tunneilla. Ypäjällä tietenkin elämä pyöri vain ja ainoastaan hevosten ympärillä, opiskelun, työn ja vapaa-ajan puitteissa. Kotonakin meillä oli pari hevosta joiden parissa vietin sitten kaikki vapaaviikonloppuni ja voin sanoa että vaikka rakastan edelleen ratsastusta ja hevosharrastusta, niin mun mittani tuli täyteen.



Nyt kun lopetin nuo valokuvausopintoni niin halusin kuitenkin jotakin tekemistä tylsiin ja kuolleisiin päiviini. Tiesin tasan tarkkaan mitä mä tahdon tehdä ja mistä mulle tulee hyvä olo. Varasin siis ratsastustunnin, ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Vieraalta tallilta jossa en ollut ikinä ratsastanut. Itseni tuntien pelkästään uuteen ympäristöön meneminen ja uusien ihmisten näkeminen tuntuu tosi isolta asialta ja vähän pelottavaltakin. Olin viimeksi käynyt oikealla ratsastustunnilla ypäjällä opiskelun puitteissa, joten mua tietenkin jännitti aika kovasti. Yritin pitää mielessäni kokoajan sen, että nyt tää on mulle vaan harrastus, enkä mä saa ottaa tästä paineita. Ratsastuksen aloittaminen uudelleen oli mulle oikeastaan terapeuttista ja mieltä virkistävää toimintaa.


Oli ihan sairaan mukavaa päästä taas hevosen selkään muistelemaan että mitenkä ne otukset oikein toimivatkaan. Olin tosi onnellinen ja innoissani. Mulle on edelleen vähän vaikeeta muistaa että tää harrastus pitää ottaa rennosti, etten ala ottamaan liikaa paineita. Mutta käyn nykyään satunnaisesti noin muutaman viikon välein ratsastustunnilla ja se on mulle tosi tärkeetä ja kivaa. Oon oppinut nauttimaan siitä uudestaan ja se tekee musta onnellisen:) Tietenkin työttömänä rahatilanne ei ole koskaan mikään päätä huimaava, mutta käyn tunneilla rahatilanteen salliessa. Mielelläni tietysi kävisin vaikka kerran viikossa, mutta toisaalta siihenkin sitoutuminen tuntuu musta ahdistavalta.

En tajua mikä siinä rutiineihin sitoutumisessa voi olla nykyään mulle niin vaikeeta. Mulle riittää aiheuttamaan stressiä ja ahdistusta jo se, jos sovin samalle viikolle vaikka että tapaan jotain kaveriani kahvilassa, käyn ratsastustunnilla ja vaikka moikkaamassa vanhempia. Moni ihminen tekee tuon kaiken samana päivänä ja vielä työt tai koulu siihen lisäksi. Miksi tää kaikki on mulle niin vaikeaa?

En tiedä, mutta tässä tekstissä haluan keskittyä lähinnä tähän mukavaan harrastukseen jonka pariin oon taas päässyt, eli heppailuun:)

Kävin mä kesällä pari kertaa muutamalla tallilla mun kavereitten kanssa. Kävin jopa ratsastamassa yhden kaverini hepalla muutaman kerran itsenäisesti. Silti joka kerta kun astun jalallani talliin, musta tuntu niinkun oisin tehnyt jonkun mun elämää muuttavan suuren päätöksen. Ei se tuntunu mitenkään pahalta musta, lähinnä jotenkin vierastin hevosmaailmaa aluksi, mutta pikkuhiljaa totuin siihen.

Nyt oon tosiaan oppinut taas nauttimaan oikeesti heppailusta. Mun otteet hevosiin oli ypäjällä tietenkin tosi varmat ja tiesin tasan tarkkaan mitä tein, osasin lukee hevosten eleitä ja ennakoida niiden käyttäytymistä. Se kaikki multa on ehtinyt unohtua tän tauon aikana. Meen hevosen luokse nykyään aika epävarmana, mutta tosi rauhassa tapani mukaan tottakai. Oon aina ollu sellanen rauhallinen ihminen hevosten kanssa. Keskityn tosi tarkkaan siihen miten hevonen mun kanssa käyttäytyy ja mitä se viestii. Hevosten varustaminen vie paljon enemmän aikaa kun ennen, se ei käy enää niin rutiininomaisesti, mutta jonnekin syvälle aivosopukoihin mulle on jääny nää kaikki ypäjällä opitut toimintatavat ja se helpottaa tekemistä kovasti.




Mä uskon, että kun oon käyny taas tarpeeks ratsastamassa ja touhuamassa hevosten kanssa, saan varmuuteni takasin ja oon taas rohkeempi hevosten kanssa. Mä tiedän että se vie aikaa, mutta se ei haittaa mua yhtään. Mulla on lupa alottaa tää homma alusta just sitä tahtia kun mä itse tahdon. Oon kertonu mun uudelle ratsastuksen opettajalle vähän mun hevoskokemuksista ja siitä, että mulla voi olla kaikesta oppimisesta huolimatta vähän vaikeuksia muistaa kaikkea mikä liittyy ratsastukseen ja hevosiin. Se helpottaa mun oloa ja sitä miten mun opettaja ottaa mut oppilaana. Tunneilla kun meille annetaan joku uus tehtävä, niin odotan aina että joku muu tekee sen ensin. Se tuo mulle varmuutta vaikka hevosenkin selässä mun keskittyminen ei oo niin loistavaa kun voisi olla. En muista ihan kaikkea mitä meille opetettiin remppa-linjalla ratsastuksesta, mutta pienellä kertauksella pääsen taas mukaan tähän juttuun paremmin. Mun uus opettaja on tosi kannustava ja ymmärtävä. En ota sen tunneilla yhtään paineita vaikka joku tehtävä meniskin väärin tai huonosti, vaan uskallan yrittää uudestaan hyvällä fiiliksellä. Oon hyväksyny itessäni sen että en edelleenkään osaa edes ratsastustunneilla keskittyä täysillä ja että joudun kysymään tehtävänannon välillä uudestaan kun en tajua tai oon seurannu jotain ihan epäolennaista mitä esim. viereisellä kentällä tapahtuu. Eikä se mua haittaa, mun opettaja ymmärtää sen myös joten ei mulla ole mitään hätää.

Nyt odotan innolla että pääsen pian estetunnille. Oon käyny nyt vaan koulutunneilla hakemassa vähän varmempaa otetta ratsastukseen, mutta tähtään kokoajan sinne että pääsen taas hyppäämään. Esteratsastus kun sattuu olemaan mun lempi laji. Voin vaan kuvitella kun pääsen yli vuoden hyppytauon jälkeen taas ylittämään esteen. Musta tuntuu että itken varmaan onnesta sillä hetkellä:D

Joo tiedän, oon kauheen tunteellinen ihminen ja pienetkin asiat tuntuu musta suurelta. Mutta se on osa mua enkä mä sille mitään aijo tehdä vaikka voisinkin. Oon nyt ilonen että oon päässy taas heppailun pariin hyvissä puitteissa. On oikeesti mahtavaa kun on joku asia jossa pääsee oikeesti tekemään sitä mitä rakastaa ja että pääsee omistautumaan täysin sille tekemiselle mitä parhaillaan tekee. Se tuo mun elämään paljon sisältöä vaikka en kovin usein pääsekään hevosen selkään. Ypäjällä kun ratsastin joka päivä pari kertaa ja nykyään vain muutaman kerran kuukaudessa. Mutta se riittää mulle oikein hyvin pitämään mussa sellasen mukavan vireen päällä joka multa on ollut kadoksissa jo tosi pitkään:)


Kiitos kun luit taas höpötykseni!:3





sunnuntai 23. marraskuuta 2014

#245 Pakko avautua


Heipsan! Olen täällä edelleen, ihan samana ihmisenä kuin aina ennenkin. Oon taas jättänyt koulun kesken, samasta syystä kun viimekskin, enkä tiedä miten tästä pääsisi taas eteenpäin. Oon jämähtänyt paikalleni elämässä.

Elokuussa olin ihan onnessani alottamassa taas opiskelua uudessa koulussa, valokuvauksen parissa välivuoden jälkeen. Pari ekaa viikkoa meni tosi hyvin ja olin onnellinen opiskelupaikasta ja siitä, että musta tuntu että mun elämällä on taas joku tarkotus ja että pääsin tekemään rutiininomaisesti jotain järkevää arkipäivisin. Tottakai se tuntu hyvältä kun vuoden olin tuntenut oloni todella turhaksi ja tylsistyneeksi!

Vika ei ollut siinä, että ala ei olisi kiinnostunut, päinvastoin. Motivaatiota opiskeluun riitti vaikka kuinka paljon ja halusin kokoajan oppia lisää ja tulla paremmaksi valokuvaamisessa. Tykkäsin kyseisestä koulusta tosi paljon, opettajat ja kanssaopiskelijat olivat rentoja ja mukavia. Opetus oli pätevää ja muutenkin kaikki opetuksessa koulun puolesta sujui tosi hyvin.



No mikä siinä sitten tökki niin paljon? Ensinnäkin se, että en ollut tottunut enää heräämään aikaisin aamulla enkä ollut valmis puurtamaan koko päivää täysillä ihmisten keskellä aktiivisessa ympäristössä. Tottakai ypäjällä kun opiskelin, heräsin joka aamu kello viiden ja seitsemän välillä ja tein tosi pitkiä koulu- ja työpäiviä. Mutta se ei onnistu enää. Paloin loppuun edellisessä koulussani niin pahasti että mulle jäi oikeasti jonkinsortin traumat siitä että aamulla pitää herätä aikaisin ja koko päivä pitää jaksaa tehdä täysillä töitä/opiskella. 

Jouduin nyt aloittamaan alusta mun unirytmin korjaamisen, ja sen ensimmäisen kuukauden opistolla jaksoinkin ihan hyvin, kunnes aamut alko tuntumaan toinen toistaan raskaammilta.. Aloin valvomaan iltaisin sängyssä enkä saanut unta, heräilin monta kertaa öisin enkä saanut uudestaan nukutuksi, ja aamut tuntuivat entistäkin tahmeammilta. Tähän väliin nyt kerron, että mulla on ollut jo yli vuoden lääkitys siihen että nukahtaisin ja saisin paremmin unta. Olin koulussa tosi väsynyt ja sain kuulla useammalta taholta siellä, että näytän tosi väsyneeltä, kipeältä ja surulliselta ja multa kyseltiin että onko kaikki hyvin. Se kertoo jo varmaan jotakin. Normaalisti oon ihmisenä eloisa, aikaansaava ja positiivinen. Nyt se kaikki oli taas poissa.

Tunneilla en pystynyt keskittymään kunnolla ja jouduin kysymään ohjeet monta kertaa uudelleen ja uudelleen eri tehtäviin, ihan simppeleihinkin. En saanut opetuksesta kunnolla kiinni ja olin aina tunneilla joko tosi väsynyt tai sitten niin ylienerginen etten pystynyt istumaan kunnolla paikallani enkä näinollen keskittymäänkään. Tämä kaikki tottakai sai väsymyksen lisäksi lisää alakuloa puskettua minuun. Miksi minä en pysty opiskelemaan normaalisti, miksi minä en ymmärrä niitä asioita jotka on kaikille muille tosi helppoja? Tunsin oloni oikeesti surkeaksi ja huonoksi.



Opiskelin valokuvausta vajaa 2kk ja mainitsin näistä ongelmistani opettajalleni joka ymmärsi tilanteen ja yritimme keksiä ratkaisua, jonka avulla saisin voimani takaisin ja pystyisin jatkamaan opiskeluitani. Kaikesta huolimatta olin tosi voimaton ja masentunut. Poissaoloja alkoi kertymään enemmän kuin laki sallii ja tietenkin jäin jälkeen opinnoissani senkin takia.

Kotona mun poikaystävä joutu kattomaan päivästä toiseen kun raahaudun väsyneenä koulusta kotiin, ja lässähdän samantien sohvalle alakuloisena enkä liikahda siitä mihinkään loppupäivän aikana. Itkin monta kertaa ihan sen takia että multa oli puhti pois ja olin henkisestikin todella väsynyt.

Opiskelu ei edes ollut raskasta tuolla koulussa. Meille annettiin paljon aikaa tehdä itsenäisesti tehtäviä jotka oli lähes aina hyvinkin vapaata valokuvausta koulun alueella johon sai käyttää luovuutta. Tykkäsin siitä kovasti koska oon ollu aina luova käytännön ihminen enkä saa teoriaopinnoista läheskään niin paljon irti kuin itse tekemisestä. Osasyynä juurikin se että en pysty keskittymään tai en yksinkertaisesti ymmärrä.

Tajusin vasta tässä valokuvausta opiskellessani että mulla oli ypäjällä ihan samoja keskittymisvaikeuksia ja sain jo yläasteella huonoja numeroita, en siksi ettenkö yrittäisi oppia, että olisin laiska ja saamaton, vaan siksi että en yksinkertaisesti pysty keskittymään teoriatunneilla kunnolla enkä kykene sisäistämään opetettuja asioita. Joillekin ihmisille tämmöiset asiat vain ovat vaikeita. Oon hyväksyny sen asian että mulle oppiminen on vaikeeta ja tarviin vähän enemmän jeesiä sen kanssa että pysyn muitten mukana. Ei se tee musta mitenkään huonompaa ihmistä tai outoa. Jokainen ihminen oppii eri tavalla ja eri tahdissa.

Noh, jätin sitten senkin koulun kesken.. Se tuntu surulliselta tietenkin, kun olin tätä opiskelupaikkaa niin kovasti tahtonut ja olin ihan varma että tää on nyt mun uus alku ja kaikki alkaa sujumaan taas hyvin. Kuitenkin mun sisällä tuntu siltä että oli suuri helpotus päästä pois stressistä, ihmisten keskeltä ja paineista. Tiedän että otan liikaa paineita ja stressaan turhaan, mutta en mä voi sille mitään. Minä kun nyt satun olemaan minä eikä sitä saa muutettua.



Mun pitäisi kai varata aika taas psykalle pitkästä aikaa ja puhua sen kanssa nää asiat läpi, miettiä että mitä mun pitäis tehdä. Enhän mä voi koko loppuelämääni lusmuta kotona sen takia että pelkkä työn ja opiskelun ajatteleminen aiheuttaa mussa ahdistusta ja vahvaa vastenmielisyyttä.


No mutta..Halusin nyt avartaa tätä mun tilannettani ja sitä mitä mun päässä liikkuu tällä hetkellä. Se tuntu yllättävän vapauttavalta koska en oo kellekään koskaan kertonu tätä kaikkea yhdeltä seisomalta. En ees muistanu miten mukavaa on kun saa purkaa ajatuksia kirjottamalla!

 Kiitos kun luit tämän! Jatkossa alan kirjoittelemaan taas enemmän tänne ajatuksiani ja elämän kulkua, tää on vapauttavaa:)



torstai 20. marraskuuta 2014

#244 Myyn vaatteitani

Heipä hei vainn! Tein tässä yks päivä inventaarioo vaatekaapilleni ja laitoin sieltä sivuun joitain vaatteita mitä en syystä tai toisesta enää käytä. Tässäpä olisivat sitten kaupan, että jos jotain joku vaate kiinnostaa niin laittakaa palevlogin FB-sivulla yksityisviestiä


Postikulut laitan ostajalle tai vaihtoehtoisesti vaatteet voi noutaa Tampereelta:)
Vaatteiden koot XS-M, suurin osa naisten vaatteita mutta lopussa pari miesten S-kokoista t-paitaa.



1. Pieces farkkulegginssit, osittain puhkikulutetut XS 15e

2. Mustat stretch-housut halkioilla joissa alla pitsiä, taskuissa strassisomisteet, vain kerran-kaksi käytetty XS 25e


Mitat mustille housuille:

vyötärökaistaleen ympärysmitta 62cm
haarakorkeus 20cm
lantion ympärysmitta 74cm
lahkeen sisäpituus haarasta 81cm










3. Adidas-huppari, pinkki blingikoristein (osa irronnut) käytön jälkiä, 36 4e

4. Keltainen huppari söpöin yksityiskohdin, siisti XS 15e

5. Paksu collegepaita, pari kertaa käytetty S/M vastaa mielestäni kokoa S 15e








6. Tummansininen korkeakauluksinen neule, pari krt käytetty S 10e

7. Naisten Esprit-kauluspaita 36 pari krt käytetty 10e

8. Musta pitkähihainen vetoketjukoristein käytön jälkiä 146/152cm 2e














9. Only-tuubitoppi pari krt käytetty XS 4e

10. Musta toppi kultaisin napein ja koristein S 8e


11. Musta verkkotoppi XS 2e


12. Harmaa toppi S 4e

13. Alice in wonderland Cat-toppi kavennettu ja olkaimia lyhennetty vastaa kokoa XS 6e























14. Monki t-paita pari krt käytetty XS 6e

15. Superman t-paita naisten malli XS kavennettu 3e












 16. Miesten t-paita H&M S 4e


17. Miesten t-paita H&M S 4e









torstai 9. lokakuuta 2014

#242 MYYTÄVIÄ JUTTUSIA

Guess-tennarit koko 36
ovh 100e
pari krt käytetty, 50e sis. postit.
Tampere


mustat clip-on hiuspidennykset
aitoa hiusta n. 40cm
yhteensä 6 osaa ja 14 klipsiä
70€ sis. postit
Tampere


125cm tähtikuviollinen sisätoppaloimi (sininen, valkoinen&punainen) 
100g kerran sovitettu, käyttämätön, laput kiinni
60e (+ mahdolliset postikulut)
Nouto Tampereelta tai paketti postiin


Showmaster valkoinen kouluhuopa Pony
käyttämätön, hopeat kanttaukset
15e (+ mahdolliset postikulut)
Nouto Tampereelta tai paketti postiin


125cm Horzen puuvillaloimi (musta&valkoinen)
muutaman kerran käytetty, juuri pesty

15e (+ mahdolliset postikulut)
Nouto Tampereelta tai paketti postiin

Bucas nylon-riimu Cob
Harmaanruskea, hopeat soljet, neopreenivuori
Käytön jälkiä, ehjä
5e posteineen, Tampere

Nylon-riimu Pony
Musta/t.sininen, neopreenivuori
Käytetty, ehjä
5e posteineen, Tampere

Heijastinriimu nylon Pony
Kirkkaankeltainen, ommellut heijastinnauhat, hopeat soljet
Vähän käytetty, ehjä
5e posteineen, Tampere


 Gold medal yleishuopa Full
v.pun, hopea & ruskea kanttaus
vähän käytetty, tosi hyvässä kunnossa
15e (+ mahdolliset postikulut
Nouto Tampereelta tai paketti postiin

OSTOA KOSKEVAT YHTEYDENOTOT SÄHKÖPOSTIIN! palestiina@outlook.com