Kuka vastaa ?

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

#246 Päästin itseni irti


Vasemmalla oleva kuva kertoo varmaan jotain tämän tekstin aiheesta, jos tiedätte että oon harrastanu hevosia noin kymmenisen vuotta. Nyt kun mulla oli tuo välivuosi niin lopetin heppailutkin kokonaan. Otin siitäkin liikaa paineita ja se alko ahdistamaan pelkkänä harrastuksenakin. Hevoset oli ollu jo pitkään mulle ihan muuta kuin harrastus. Se oli elämäntapa. Tein tallitöitä paljon lapsena ratsastuskoululla jossa kävin tunneilla. Ypäjällä tietenkin elämä pyöri vain ja ainoastaan hevosten ympärillä, opiskelun, työn ja vapaa-ajan puitteissa. Kotonakin meillä oli pari hevosta joiden parissa vietin sitten kaikki vapaaviikonloppuni ja voin sanoa että vaikka rakastan edelleen ratsastusta ja hevosharrastusta, niin mun mittani tuli täyteen.



Nyt kun lopetin nuo valokuvausopintoni niin halusin kuitenkin jotakin tekemistä tylsiin ja kuolleisiin päiviini. Tiesin tasan tarkkaan mitä mä tahdon tehdä ja mistä mulle tulee hyvä olo. Varasin siis ratsastustunnin, ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Vieraalta tallilta jossa en ollut ikinä ratsastanut. Itseni tuntien pelkästään uuteen ympäristöön meneminen ja uusien ihmisten näkeminen tuntuu tosi isolta asialta ja vähän pelottavaltakin. Olin viimeksi käynyt oikealla ratsastustunnilla ypäjällä opiskelun puitteissa, joten mua tietenkin jännitti aika kovasti. Yritin pitää mielessäni kokoajan sen, että nyt tää on mulle vaan harrastus, enkä mä saa ottaa tästä paineita. Ratsastuksen aloittaminen uudelleen oli mulle oikeastaan terapeuttista ja mieltä virkistävää toimintaa.


Oli ihan sairaan mukavaa päästä taas hevosen selkään muistelemaan että mitenkä ne otukset oikein toimivatkaan. Olin tosi onnellinen ja innoissani. Mulle on edelleen vähän vaikeeta muistaa että tää harrastus pitää ottaa rennosti, etten ala ottamaan liikaa paineita. Mutta käyn nykyään satunnaisesti noin muutaman viikon välein ratsastustunnilla ja se on mulle tosi tärkeetä ja kivaa. Oon oppinut nauttimaan siitä uudestaan ja se tekee musta onnellisen:) Tietenkin työttömänä rahatilanne ei ole koskaan mikään päätä huimaava, mutta käyn tunneilla rahatilanteen salliessa. Mielelläni tietysi kävisin vaikka kerran viikossa, mutta toisaalta siihenkin sitoutuminen tuntuu musta ahdistavalta.

En tajua mikä siinä rutiineihin sitoutumisessa voi olla nykyään mulle niin vaikeeta. Mulle riittää aiheuttamaan stressiä ja ahdistusta jo se, jos sovin samalle viikolle vaikka että tapaan jotain kaveriani kahvilassa, käyn ratsastustunnilla ja vaikka moikkaamassa vanhempia. Moni ihminen tekee tuon kaiken samana päivänä ja vielä työt tai koulu siihen lisäksi. Miksi tää kaikki on mulle niin vaikeaa?

En tiedä, mutta tässä tekstissä haluan keskittyä lähinnä tähän mukavaan harrastukseen jonka pariin oon taas päässyt, eli heppailuun:)

Kävin mä kesällä pari kertaa muutamalla tallilla mun kavereitten kanssa. Kävin jopa ratsastamassa yhden kaverini hepalla muutaman kerran itsenäisesti. Silti joka kerta kun astun jalallani talliin, musta tuntu niinkun oisin tehnyt jonkun mun elämää muuttavan suuren päätöksen. Ei se tuntunu mitenkään pahalta musta, lähinnä jotenkin vierastin hevosmaailmaa aluksi, mutta pikkuhiljaa totuin siihen.

Nyt oon tosiaan oppinut taas nauttimaan oikeesti heppailusta. Mun otteet hevosiin oli ypäjällä tietenkin tosi varmat ja tiesin tasan tarkkaan mitä tein, osasin lukee hevosten eleitä ja ennakoida niiden käyttäytymistä. Se kaikki multa on ehtinyt unohtua tän tauon aikana. Meen hevosen luokse nykyään aika epävarmana, mutta tosi rauhassa tapani mukaan tottakai. Oon aina ollu sellanen rauhallinen ihminen hevosten kanssa. Keskityn tosi tarkkaan siihen miten hevonen mun kanssa käyttäytyy ja mitä se viestii. Hevosten varustaminen vie paljon enemmän aikaa kun ennen, se ei käy enää niin rutiininomaisesti, mutta jonnekin syvälle aivosopukoihin mulle on jääny nää kaikki ypäjällä opitut toimintatavat ja se helpottaa tekemistä kovasti.




Mä uskon, että kun oon käyny taas tarpeeks ratsastamassa ja touhuamassa hevosten kanssa, saan varmuuteni takasin ja oon taas rohkeempi hevosten kanssa. Mä tiedän että se vie aikaa, mutta se ei haittaa mua yhtään. Mulla on lupa alottaa tää homma alusta just sitä tahtia kun mä itse tahdon. Oon kertonu mun uudelle ratsastuksen opettajalle vähän mun hevoskokemuksista ja siitä, että mulla voi olla kaikesta oppimisesta huolimatta vähän vaikeuksia muistaa kaikkea mikä liittyy ratsastukseen ja hevosiin. Se helpottaa mun oloa ja sitä miten mun opettaja ottaa mut oppilaana. Tunneilla kun meille annetaan joku uus tehtävä, niin odotan aina että joku muu tekee sen ensin. Se tuo mulle varmuutta vaikka hevosenkin selässä mun keskittyminen ei oo niin loistavaa kun voisi olla. En muista ihan kaikkea mitä meille opetettiin remppa-linjalla ratsastuksesta, mutta pienellä kertauksella pääsen taas mukaan tähän juttuun paremmin. Mun uus opettaja on tosi kannustava ja ymmärtävä. En ota sen tunneilla yhtään paineita vaikka joku tehtävä meniskin väärin tai huonosti, vaan uskallan yrittää uudestaan hyvällä fiiliksellä. Oon hyväksyny itessäni sen että en edelleenkään osaa edes ratsastustunneilla keskittyä täysillä ja että joudun kysymään tehtävänannon välillä uudestaan kun en tajua tai oon seurannu jotain ihan epäolennaista mitä esim. viereisellä kentällä tapahtuu. Eikä se mua haittaa, mun opettaja ymmärtää sen myös joten ei mulla ole mitään hätää.

Nyt odotan innolla että pääsen pian estetunnille. Oon käyny nyt vaan koulutunneilla hakemassa vähän varmempaa otetta ratsastukseen, mutta tähtään kokoajan sinne että pääsen taas hyppäämään. Esteratsastus kun sattuu olemaan mun lempi laji. Voin vaan kuvitella kun pääsen yli vuoden hyppytauon jälkeen taas ylittämään esteen. Musta tuntuu että itken varmaan onnesta sillä hetkellä:D

Joo tiedän, oon kauheen tunteellinen ihminen ja pienetkin asiat tuntuu musta suurelta. Mutta se on osa mua enkä mä sille mitään aijo tehdä vaikka voisinkin. Oon nyt ilonen että oon päässy taas heppailun pariin hyvissä puitteissa. On oikeesti mahtavaa kun on joku asia jossa pääsee oikeesti tekemään sitä mitä rakastaa ja että pääsee omistautumaan täysin sille tekemiselle mitä parhaillaan tekee. Se tuo mun elämään paljon sisältöä vaikka en kovin usein pääsekään hevosen selkään. Ypäjällä kun ratsastin joka päivä pari kertaa ja nykyään vain muutaman kerran kuukaudessa. Mutta se riittää mulle oikein hyvin pitämään mussa sellasen mukavan vireen päällä joka multa on ollut kadoksissa jo tosi pitkään:)


Kiitos kun luit taas höpötykseni!:3





2 kommenttia:

  1. Tää oli hyvä postaus. Itsellä vähän samankaltaisia juttuja ratsastuksen suhteen nyt pinnalla kun sulla vuosi sitten. Onko toi Horseforte millanen paikka? Mua vähän mietityttää sen iso koko, saako siellä henkilökohtasta opetusta ja kuinka sielä otetaan uudet vastaan? Olis kiva kuulla sun mielipiteitä tallista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voin kyllä suositella horse fortea! jos on jotain samanlaista taustalla kun mulla tai saman kaltaista niin suosittelen kertomaan asiasta vähän opettajalle vaikka ennen tuntia niin opekin ymmärtää asian paremmin ja ottaa sen hyvin huomioon sun opetuksessa, niinkun mun kohdalla oli:) otetaan hyvin vastaan uudet ja apua saa kyllä jos on epävarmuutta. vaikka onkin iso talli niin on silti mainio paikka alottaa ratsastus tai alottaa alusta tms. muistaa vaan tosiaan kertoa asiasta opettajille/henkilökunnalle niin ymmärtävät tilanteesi paremmin:) mun kohdalla ainakin tosi rentoo se meininki siellä eikä tarvii ottaa paineita mistään oikeestaa. hevosiakin saapi toivoa niin tietävät että millasista poniloisista sulla on kokemusta ja mimmosella on helpompi alottaa:) tsemppiä jatkoon ja käy ihmeessä kokeilemassa kyseistä paikkaa!

      Poista