Kuka vastaa ?

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

#252 Jos tekee töitä sen eteen mitä haluaa, niin pystyy mihin vaan


..Ja siksi mä olen päättänyt yrittää vielä kerran. Ai mitä? No sen kerron nyt.

Kaikki jotka on lukenut mun blogia, tietää varmasti että opiskelin Ypäjän Hevosopistolla vuosina 2011-2013 hevosenhoitajaksi. Opistolle pääseminen oli innokkaalle heppatytölle unelmien täyttymys ja nautin Ypäjällä opiskelemisesta täysillä. Olin oikeasti ahkera, iloinen ja motivoitunut opiskelija ja opin hurjasti uutta, vaikka heppamaailma oli jo monen vuoden takaa tuttua kauraa mulle.




Parin vuoden opiskeluitten jälkeen jouduin kuitenkin lopettamaan opiskelut silloisten syömishäiriö oireiden, sekä masennuksen ja ahdistushäiriön takia. Musta tuntu pitkään siltä että koko maapallo kaatui opiskeluiden lopettamiseen, enkä saisi enää ikinä tehtyä mitään elämässäni ja jäisin vain paikoilleni. Sain ammattiapua ongelmiini vaikka yritin vältellä sitä viimeiseen tappiin asti ja hyvä niin, sillä sen kautta olen oppinut tuntemaan ja ennenkaikkea hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.

Olin pitkään opiskeluiden keskeydyttyä todella maassa ja ehdin kehittämään Hevosopistosta omassa mielessäni itselleni ylitsepääsemättömän pelottavan mörön. Käytännössä siis halusin pitää itseni mahdollisimman perusteellisesti erossa koko koulusta, enkä halunnut edes ajatella tai puhua koko paikasta. Ihan kuin ongelmieni alkaminen olisi ollut Opiston syytä. Siellähän kaikki ongelmani kuitenkin kärjistyivät ja huomasin yhtä äkkiä olevani täysin burn outissa enkä jaksanut enää tehdä yhtään mitään.

No pidin siinä sitten välivuoden, jonka jälkeen vielä toisenkin ja nyt kahden vuoden "lusmuamisen" jälkeen koen saaneeni taas lisää voimia ja palautuneeni suurinpiirtein tästä pohjalle rysähtämisestä. Tottakai minulla on edelleen hoidot käynnissä ja olen kuntoutuksessa, mutta omaa itseäni tutkien osaan sanoa varmasti, että nyt on aika tehdä jotain mitä olen jo pari vuotta pelännyt enemmän kuin kuolemaa.


Päätin nimittäin pari kuukautta sitten, että nyt on aika ottaa itseä niskasta kiinni ja kohdata pelkonsa, ennenkuin se on liian myöhäistä. Olen nimittäin menossa Ypäjälle takaisin opiskelemaan syksyllä 2015. Tämä vaatii meikältä todella paljon tsemppaamista, itsensätutkiskelua ja ihan todellista yrittämistä. Tämä ei tule ilmaiseksi. Mulla on nyt tosi iso riski upota taas samaan pohjamutaan jossa olen kaksi vuotta sitten räpiköinyt täysin avuttomana. Koska palaan takaisin siihen kohtaan mihin olen jäänytkin. Mutta mä uskon olevani nyt vahvempi ja näin ollen mä tahdon todella yrittää uudestaan. Ypäjä on kuitenkin sellainen koulu, jossa saan opiskella itselle mieluista alaa ja voin kokemuksella sanoa että se on mulle oikeasti hyvästä. Mä en tahdo että tää jää kummittelemaan mun takaraivoon mun loppuelämäks.

Eli voin sanoa, että kahden vuoden "lusmuaminen", niinkuin monet ulkopuoliset tämän näkee, on ollut jotain ihan muuta. Mä olen tehnyt ihan hirmuisesti töitä itseni kanssa, että pääsen eroon negatiivisista ajatuksista, peloista ja ahdistuksista. Oon tsempannut itseäni ja kerännyt voimaa, että voin jatkaa eteenpäin. Oon opetellut tunnistamaan esim. masennuksen ja paniikkikohtauksien oireita, ja näinollen pystynyt ennakoimaan ja estämään sitä pahinta kuoppaan putoamista. Ennen kaikkea oon oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, kaikkine heikkouksine ja ongelmineni. En oo yhtään sen huonompi kuin muutkaan, vaikka mulle jotkut tosi vaikeat asiat onkin suurimmalle osalle ihmisistä ihan lastenleikkiä. Mutta niin se elämä vaan menee. Jotkut asiat onnistuu joiltain paremmin kuin toisilta ja se on kestettävä.


En mä voi luvata itselleni, enkä kenellekään muullekaan että tulen saamaan paperit tuolta koulusta tai että pystyisin olemaan siellä edes paria kuukautta. Mutta ainakin teen siitä mahdollista menemällä takaisin opiskelemaan ja kokeilemaan josko se nyt onnistuisi. Jos ei, niin se on sitten voi voi! Voin kokeilla myöhemmin taas uudestaan tai tehdä jotain ihan muuta. Turha stressata liikaa. Mä olen nuori ja mulla on elämä edessä, kaikki ovet avoinna kun vaan annan itselleni mahdollisuuden:)

Tahdon nyt vain sanoa, että älä anna pelon rajoittaa sun elämääsi, vaikka se tuntuisikin joskus helpoimmalta vaihdoehdolta. Kannattaa ottaa riskejä, poistua mukavuusalueelta, tsempata itseään täysillä ja tehdä todella töitä sen eteen mitä haluaa. Koska kun oikeesti teet kaikkes sen eteen mitä sä haluat, niin sä pystyt ihan mihin vaan ja susta voi tulla mitä ikinä sä tahdotkaan. Ei voi tietää, ellei kokeile ja ylitä rajoja.

Diippiä, eikö?:D


Ainiin ja loppukevennykseksi vielä instagram-mainostus. Saapi käydä seuraamassa, tykkään kuvata paljon, ja sen huomaa kyllä meikän instasta:D Ehkä mun kohdalla kaikkein päivitetyin some, joten jos kiinnostaa, niin terveekstuloa vain!




10 kommenttia:

  1. tsemppiä! niin opiskeluun ja muuhunkin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja hyvää kevättä sulle! :)

      Poista
  2. Mulla tuli tästä postauksesta jotenki tosi hyvä fiilis ja oon tosi innoissani siitä, että menet vielä ypäjälle takaisin.

    Vaikutat jotenkin samantapaiselta ihmiseltä ku minä, jos näin voi sanoa? :D Oon jo pidemmän aikaa blogiasi seuranneena miettinyt, että meillä vois olla tosi samankaltainen ajatusmaailma, meidän taustoissakin on aika paljon samaa (masennus,sh,paniikkihäiriö).

    Tsemppiä kauheesti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oiii, kiitos kovasti! sullekin kovasti tsemppiä mikäli samojen probleemien kanssa elelet! kyllä tää tästä vielä iloks muuttuu kun vaan jaksaa yrittää:)

      Poista
  3. Hienoo, kun päädyit tähän ratkasuun. Tosi paljon tsemiä sulle tän päätöksen kanssa, ja toivotaan että ahdistus ja masennusryöppy ei enää palaa, usko ittees vaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kaikkeni teen että tää nyt onnistuis:) Oikein mukavaa kevättä <3

      Poista
  4. Haluisitko hieman kertoo sun syömishäiriöstä? Tsemppiä kevääseen ja intoa opiskeluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää voin siittä tehdä joskus erikseen postauksen. Kiitoksia kovasti ja hyvä kevättä sullekin! :)

      Poista
  5. Lueskelin sun blogia ja tuli vaan mieleen, että onhan sulta tutkittu ADHD? Jos on, niin sit ei mitään, mutta jos jostain ihmeen syystä ei, niin pakko sanoo muutama sana. Luulen, että olen aika samanlainen ihminen kuin sä, viis vuotta vanhempi vain. Olen kärsinyt samanlaisista ongelmista, ollut saikulla, käynyt terapioissa ja aina ne samat ongelmat on kuitenkin vain toistunut. Kunnes todettiin, että mulla onkin ADHD... Opin ymmärtämään itseäni paremmin, oli helpompi olla itselleen vähemmän ankara kun oli "oikea syy" ja otin myös lääkityksen käyttöön. En todellakaan ole sellainen, miksi ADHD:n voisi ekana kuvitella, siis sellainen kaikkea säätävä levoton virtapiikki, vaan oon aina pystynyt kontrolloimaan itseäni aika hyvin, mutta on siis ollut just oppimisvaikeuksia, hankaluutta keskittyä, ylikierroksilla oloa, sellaista tuntua, ettei oikein tajua mitä ympärillä puhutaan jne. Sun teksteistä tulee ihan tosi vahvasti omat jutut mieleen, niin oli pakko kirjoittaa tähän. Että jos jotenkin sulta ei olis ADHD:ta tutkittu, niin se kannattaa ehdottomasti tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro ja kiitos viestistä! Mulle on sanottu tästä asiasta joitakin kertoja, myös täällä blogin puolella ja olen itseasiassa menossa vastaaviin testeihin ensi kuussa:) Sitten selviää jos joku tämmönen tässä kiusana!

      Poista