Kuka vastaa ?

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

#265 Uutta leimaa


Kävin reilu viikko sitten ottamassa toisen tatuoinnin. Edellisen, tuon unisiepparin siis otin Tampereella Putkassa. Olin tosi tyytyväinen tulokseen ja olen edelleen.  Tatuointikuume yltyi kuitenkin niin korkeaksi, että pakko sitä oli helpottaa ottamalla toinenkin.. Hinta  Putkassa oli kuitenkin sen verran päätähuimaava, että päätin käydä kokeilemassa kaverin innoittamana toisessa paikassa tälläkertaa. Uudemman leiman otin Hervannan Ink Pistolsissa. Siellä oli todella mukava palvelu ja itse tatuoija oli myös taitava ja kiva tyyppi. Tunsin tuolla oloni jotenkin tervetulleemmaksi kuin Putkassa. Hintakaan ei ollut niin korkea kuin edellisessä. Tuolla tulee luultavimmin käytyä jatkossakin. Ainakin tätä tatuointia olisi kiva jatkaa ihan hihaksi asti jollain tapaa kunhan saahaan ideoita :)


Olen vähän haaveillut saavani ainakin toisen käsivarren täyteen tatuointeja jonakin päivänä. Mun vanhemmat eivät oikein ymmärrä tätä nykynuorten tatuointivimmaa ja saan kuulla usein mun lävistyksistä, tatuoinneista ja violetista hiustenväristä.. Kyllä he ovat hyväksyneet tämän tyylini, enkä ole saanut haukkuja tai mitään, että se ei ole ongelma onneksi. Ei se minua mitenkään vaivaa, eikä varsinkaan saa muuttamaan mieltäni tai jättämään ottamatta yhtäkään uutta tatuointia tai muutakaan. Minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta, mitä mieltä muut ovat minun ulkonäöstäni, kun itse olen tyytyväinen. Ja niin sen pitääkin olla. Onhan se ihan ymmärrettävää ettei nämä kaikkia miellytä, eikä tarvitsekaan miellyttää. Nuoret ja nuorten muotivillitykset ovat kuitenkin muuttuneet vanhempieni nuoruusajoista aika paljon.



Tykkään itse tästä tatuoinnista kovasti, siitä ei tullut ihan sellainen kuin alunperin suunnittelin, mutta se ei haittaa nyt kun lopputulos on kuitenkin hieno ja miellyttää omaa silmääni. :)

lauantai 20. kesäkuuta 2015

#264 Miksi kukaan ei pysähtynyt auttamaan?



Juhannus yön tapahtumia. Kirjoitettu kello yhden tienoilla siis juhannus aaton yönä.




Kävin äsken hoitokoiran kanssa "ilta"lenkillä ja huomasin, kun tien toisella puolella joku humaltuneen oloinen herra kippasi polkupyörän kanssa pyörätieltä autotielle. Siinä se mönki istumaan ja katsoin kauhuissaan, kun taksi ajoi aika vauhtia tätä herraa kohti eikä hän päässyt ylös.
 

Olin itse sen verran kaukana etten pystynyt tekemään mitään, mutta onneksi taksi sitten hidasti ja sai väistettyä. Sitten ohi ajoi toinen, kolmas ja neljäskin auto..Viides, kuudes jne.. Kaikki väistivät nätisti mutta itselle heräsi kysymys, että MIKSI KUKAAN EI PYSÄHTYNYT AUTTAMAAN? Ei edes ohi ajanut poliisiauto. Jo on välinpitämätöntä sakkia täällä! Ihminen hoipertelee autotiellä pyörän vieressä eikä pääse ylös ja muut vaan ajaa ohi, oikeesti? Herra näytti autoilijoille peukkua kun olivat ajaneet ohi ja mumisi jotain kiukkuisen kuuloisena. Kukapa ei tuossa tilanteessa.

Herra piteli kättänsä ja tutki paljaista kyynerpäistä ruhjeita tuhisten jokseenkin tuskaisen kuuloisena. Käveltiin koiran kanssa sitten lähemmäs ja kävin tiedustelemassa herran vointia ja kyselin että tarvitseeko apua. Tovin maassa möngittyään hän pääsi kuitenkin ylös, pyörätien puolelle ja vastasi "juu juu" näyttäen peukkua. Varmistin vielä että pääseekö hän liikkeelle ja tyyppi vaan naurahti peukalo pystyssä että "kyllä mä pärjään". Kävelin sitten kauemmas ja jäin etäämmälle tarkkailemaan tilannetta toivoen että tämä herra tajuaisi jatkaa matkaansa kävellen eikä pyöräillen, kun liikehdintä oli sen näköistä että juhannusta oli juhlittu oikein olan takaa ja kaksin käsin..

Sivukadulle puskien taakse siirryttyään ja hetken matkaansa jatkettua herra hävisi näkyvistä ja jatkoin itsekin matkaani. Ilmeisesti tämä kaveri pääsi ihan hengissä määränpäähänsä, vaikka kauan sitä hoipertelua sai seurata ennenkun kaveri pääsi liikkeelle. Ei tarvinnut soitella poliiseja tai lansseja tähän hätään, mutta ei ollut kyllä kaukana ettenkö olisi soittanut.

Hyvä tuuri ettei pahempaa sattunut mutta hyvät kansalaiset olkaapa vähän välittävämpiä jatkossa, tämäkin herra olis hyvin voinut lyödä päänsä pahasti tai jäädä jonkun vauhdikkaamman kuskin alle hämärässä ja sumuisessa juhannusyössä. Mutta miettikääpä jos autoilija ei huomaisikaan kaatunutta, kuin viimemetreillä ja ehtisi juuri ja juuri väistää. Suoraan vastaan tulevaa autoa päin? Myöhemmin saisi lukea lehdestä pahasta autokolarista, jonka Sinä, arvon ohikulkija olisit voinut estää vain ja ainoastaan auttamalla humalaisen takaisin pyörätielle ja jaloilleen.




Ymmärrän tavallaan ihmisten kivettyneen ajattelutavan siitä, että "itsepähän on itsensä tuohon kuntoon juonut, luulisi aikuisten ihmisten tietävän rajansa" ja blaablaablaa. Mutta tuollaisessa tilanteessa, kun ihmiseltä voi oikeasti lähteä vaikka henki, niin jätetään siihen makaamaan vaan autotielle? Entä jos kyseessä olisikin ollut lapsi, olisitko jättänyt siihen yksinään? Tai esim. sairaskohtaus jossa vanhus olisi sen vuoksi kaatunut pyörällään ja lyönyt päänsä niin että taju olisi lähtenyt?

Meitä ihmisiä on monenlaisia täällä pallolla, jotkut on lapsia, jotkut aikuisia, jotkut sairaita, jotkut vanhoja, jotkut juo, jotkut käyttää aineita, jotkut on nuoria ja jotkut muuten vaan eksyksissä. Jokainen meistä silti ansaitsee apua huonon tilanteen tullen ja jokaisella meillä on velvollisuus auttaa hädässä olevaa. Varmistakaa edes ja kysykää että oletko kunnossa ja tarvitsetko apua! Se ei vie teidän aikaanne pois kuin minuutin tai kaksi ja voitte tällä pelastaa vaikka hädässä olevan ihmishengen jos tarve vaatii. Minä en ole mikään pyhimys, maailmanparantaja tai valittava kukkahattutäti, mutta itse en olisi voinut lähteä jatkamaan matkaani tarkistamatta, että pärjääkö tämä henkilö oikeasti. Sydämeen sattuu nähdä moista välinpitämättömyyttä, ajatelkaapa jos osuisi omalle kohdalle.

Hyvää juhannusta kaikille, pitäkäähän kivaa ja ennenkaikkea pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta! Auttaminen kuuluu meille kaikille :)



(Kuvat napattu googlesta)

torstai 18. kesäkuuta 2015

#263 Mitä enempi, sen parempi



Taas heppajuttua.. Koittakaa totutella, tätä tämä blogi tulee nyt melko täysipainoisesti olemaan kun palaan taas (toivottavasti) tulevan ammattini pariin :D





Kävin viimeviikolla vihdoin ensimmäisellä estetunnilla 2 vuoden hyppytauon jälkeen.
Viimeisimmät esteeni hyppäsin tosiaan 2013 kisaviikolla, silloisella A-hevosellani Vinnulla Ypäjällä.

Esteratsastus on ollut minulle henkilökohtaisesti aina se ykkösjuttu ratsastuksessa ja sitä on ollut kova ikävä.









Tuppaan olemaan aikamoinen perfektionisti joten en uskaltanut aluksi ottaa estetunteja pitkän tauon jälkeen paineiden ja jännityksen takia. Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kysäistä tutulta tallilta, josko pääsisin hyppäämään ja sinnehän minä sitten pian päädyinkin. Tunti oli aikamoista sähläystä minun osaltani. Jännitys ja innostus sekoitti pasmat aika totaalisesti, enkä muistanut oikein esteratsastuksesta juuri perusjuttuja enempää. Meinasin unohtaa helpon pikkuisen radan ja taitava ja varma ratsukin kielteli parit kerrat pienille esteille kun jäin tuijottamaan puomeja ja säheltämään omiani. Eli pirusti treenattavaa vielä, jos aijon Ypäjälle päästyäni siirtyä remppalinjalla esteryhmään.. Se on kuitenkin tavoitteeni joten otan nyt niin paljon tunteja kuin ehdin, ennenkuin palaan kouluun. Reilu kuukausi enää aikaa joten se on käytettävä hyödyksi.

Olen siis alkanut käymään tämän aijemmin esittelemäni hevosen lisäksi ratsastamassa myös Lempäälässä sijaitsevalla Majan tallilla. Sieltä saan tunteja ja jeesiä tähän heppamaailmaan paluuseen, sillä paikan omistaja on todella mukava ja ymmärtäväinen. Tällä hetkellä olen käynyt ratsastamassa Ressu-nimisellä kokeneella pikkuhepalla ja tarkoitus olisi että pääsisin tässä juhannuksen jälkeen myös nuorempien hevosten selkään koska siihenkin tarvitsen treeniä. Nuoriahan tässä ollaan menossa pääosin ratsastamaan/kouluttamaan Ypäjällekin.

Mulla on ollut aika epätoivoinen olo, koska mulla on tosi huono muisti, joka saattaa johtua jostain keskittymishäiriöstä tms. mitä tutkitaan parhaillaan. Sen lisäksi tän parin vuoden aikana mulla on tippunut fyysinen kunto aivan nollaan ja sitähän tosiaan tarvitaan tällä alalla. Keskittyminen on tosi hankalaa tunneilla ja unohdan nopeasti annetut tehtävät tai sitten en vaan tajua niitä jostain syystä. Jännitys on osasyy tälle, mutta kaikesta huolimatta uskon että nyt kun vaan ratsastelen paljon niin tämä alkaa taas sujua ja vanhat taidot muistuvat mieleeni ja pääsen pikkuhiljaa taas sille tasolle missä olin aijemmin.



Toissapäivänä kun kävin itsekseni ratsastelemassa Ressulla, meitä kohtasi kovinkin suomalainen kesäkeli.. Aluksi paistoi aurinko kun oltiin kävelty alkukäynnit ja ravailtu parit ympyrät..

Yhtä äkkiä kuulin kovaa huminaa läheisten rakennusten peltikatoista ja odottelin normaalia kovempaa vesisadetta, mutta parissa sekunnissa meidät ympäröikin kunnon raekuuro ja tosi isot rakeet pieksi meitä niin kovaa että oli pakko pysähtyä odottelemaan ennen treenin jatkamista.

Rakeita tuli viistossa suoraan naamaan, niin oli pakko kääntää sitten selkä sateen suuntaan ja odotella todella ärsyyntyneen näköisen hevosen kanssa kuuron loppumista :D





Ensi viikolla taas ratsastelemaan, yritän nyt päästä vähintään 2 kertaa viikossa ratsastamaan ja heppailemaan muutenkin. Sekä Majan tallille, että Valkeakoskelle aijemmin esittelemäni Putte-suokin kanssa. Estetunnit olisivat nyt ehdottoman tärkeitä ja aijonkin panostaa siihen hommaan enemmän ennen koulun alkua.






lauantai 13. kesäkuuta 2015

#262 Mä oon oikeesti salaa malli


Mun poikaystäväni Jani tykkää valokuvata paljon ja on siinä melkoisen hyvä myös. Se haluais välillä lähteä kuvailemaan pihalle silleen, että toimin sen mallina. Itse taas en osaa yhtään poseerata kuvissa, enkä tunne itseäni yhtään mukavaksi kameran edessä (huom. jos joku muu kuvaa), mikä on tosi ärsyttävää koska haluaisin olla kuvattavana ja saada ihtestäni kivoja kuvia. Mutta minkäs sille voi kun on niin epävarma ja nössö ettei edes oman poikaystävän mallina osaa olla. Tottakai vloggaaminen on taas ihan eri juttu.. Lähdettiinpä jälleen yksi kaunis päivä kuitenkin yrittämään jos osaisin käyttäytyä kameran edessä. Ilma oli tosi kiva ja olin saanut itsenikin ihan ihmisen näköiseksi kotona. Löydettiin tiemme Ratinan sillalle ja Jani kaivoi kameransa esille.. Mutta kuinkas kävikään taas, mun sisäinen mallini ei jälleenkerran jaksanut keskittyä olennaiseen :D










Hei, käykää tykkäämässä Janin valokuvaussivusta Facebookissa ja tsiigaileen hänen otoksia: Jani Suomalainen Photography!



torstai 11. kesäkuuta 2015

#261 Joitain päiviä taaksepäin..

Käykö kenenkään muun hiuksille ja naamalle näin kun meette tuulisella säällä pihalle?




Meijän pikkuisen parvekepuutarhan ensimmäiset vihannekset ovat vihdoin kypsyneet!



 Tein itelleni tommosen mehudrinkin kauniin päivän kunniaksi. Pakastimesta löyty sopivasti jääpaloja ja jäisiä marjoja :) Ja tottakai koska olen bloggaaja niin siitä piti ottaa kuvia..



Oikein hyvää kesälomaa kaikille, joilla se on nyt alkanut! Pitäkää hauska kesä :) Ja onnea kaikille teille jotka pääsitte mieluisiin kouluihin!


maanantai 8. kesäkuuta 2015

#260 Uusi heppakaveri


Esittelyssä tänään mun treenikaveri!

Reilu kuukausi sitten tutustuin uuteen heppatoveriini. Tämä kaveri on suomenhevosruuna "Putte", melko energinen ja hauska tyyppi. Olen nyt Puten kanssa tutustunut taas paremmin heppailuun ja ratsasteluun. Tarvitsen nimittäin tämmöistä "palauttavaa" ja rentoa harjoittelua ennen Ypäjälle menoa ja Putte ja hänen omistaja tarjoavat mulle siihen oikeinkin loistavat mahdollisuudet! Käyn sillointällöin ratsastelemassa itsenäisesti ja siivoilemassa parit karsinat yms. Se on mukavaa puuhaa nyt ennenkuin hyppään taas täyspäiväiseen heppaelämään.

Tänään herra päästettiin kavereitten kanssa laitumelle kasvattamaan jo ennestään melko tuhtia masuansa. Muut hepat juoksenteli villinä ympäri peltoa, mutta Putte suuntasi suoraan ruohotupsujen luokse pohtimatta sen suuremmin valtavaa laiduntilaa jota voisi käyttää esim. juoksemiseen ja villiheppaleikkeihin :D

Tässä kuitenkin vähän meidän hömppäily- ja ratsasteluhetkistä kuvia, jo ennen herkullisen laidunkauden avaamista.